Meidän pikkumies, perheen kuopus, on nyt jo puolivuotias! Käsittämätöntä! Vastahan hänet ojennettiin meille synnärillä ja nyt hän on jo kahdeksankiloinen jötkäle, joka pönkii istumaan ja höhöttää siskonsa jutuille. Mihin tämä aika on oikein hulahtanut?

Pikkuinen kesän lapsi. Ja eväät isosiskolta.

Kyllähän mulle sanottiin, että toisen lapsen vauva-aika sujahtaa ohitse vielä nopeammin kuin ekan. Esikoisen kanssa kaikki oli niin uutta ja pieniäkin edistysaskeleita seurasi silmä kovana. Jokaista uutta muutosta guugletteli innokkaana ja haki vertaistukea mihin milloinkin 😉 Pikkuveli on päässyt kasvamaan kuin varkain ja eräänä päivänä selasin niitä ihan ensimmäisiä kuvia hänestä kameran rullasta. Apua – onko tästäkin kuvasta jo puoli vuotta aikaa? Jestas sentään. Nythän tää tyyppi osaa jo vaikka mitä! Siispä, otetaan pieni puolivuotiskatsaus meidän pikkumiehen elämään 🙂

Pikkuveli on tosi jäntevä. Hän on keksinyt tavan ”liikkua” isosiskonsa innoittamana kierimällä kuin tukki akselinsa ympäri lattialla. Oon käynyt pysäyttämässä hänen menonsa milloin mistäkin: nojatuolin jalan vierestä, sohvan vierestä, joulukuusen edestä… Ilmeisen kova hinku on kaverilla saada jalat alle. Hän myös tekee sujuvasti ilmauintia napa maassa ja kaikki raajat ilmassa ja nousee suorille käsivarsilleen samalla tunkien peppua kohti taivasta. Mulla on kovin vahva luotto siihen, että kunhan tyyppi vain keksii miten näitä raajoja liikutellaan parhaiten, on hän jaloillaan ja isosiskon perässä alle vuoden ikäisenä. Ja sit meillä juostaan ja lujaa! Veikkaan myös, että pikkuveli on oiva keila isosiskon tiellä, jota sitten käydään välillä tuuppimassa takaisin tatamiin. En malta odottaa! 😉

Pikkuveli on myös kasvanut vinhaa vauhtia. Ei siis ihme, että hän käyttää jo vaatekokoa 74 ja löytyypä hänen nyt käytössä olevasta garderoobistaan muutamia sellaisia perintövaatekappaleita, joissa isosisko meni päiväkotiin 1,5 vuotiaana. Aika klisee, mutta pojat kai kasvattaa massaa ja pituutta nopeammin kuin tytöt. Ainakin tämän meidän otannan mukaan 😉 Hyvä, etten panostanut niihin minipieniin vaatekertoihin sen kummemmin tällä rundilla. Muistelen, että vaatekoko 56 oli meillä oikeasti käytössä vain pari viikkoa.

Koska pikkumies kasvaa näin valtavaa vauhtia, on hänellä myös nälkä (kova!). Heti kun neuvolasta annettiin vihreää valoa kiinteiden aloittamiselle, maistelimme jo kaikenlaista ruokaa suositusten mukaan. Pienen pienistä nokareista on kiihdytetty vauhtia jo ruokalusikallisiin ja lemppareitakin löytyy: kasviksia ja lihaa tämä mies vetelisi, vaikka joka päivä 😉 Noudatan edelleen eräältä vanhalta työkaverilta saamaani vinkkiä, ettei vauvan ruokia tarvitse lämmittää. Tää daami oli itse lasten kanssa reissussa paljon ja sanoi, että yksinkertaisesti nälkä voi yllättää missä vaan milloin vaan. Siinä ei pahemmin mikroja etsitä, jos vauva huutaa nälkäänsä kesken matkanteon. (Plus että sain aivan lähtemättömän kammon aikoinaan erään lapsiparkin mikrosta, jonne joku oli räjäyttänyt kasvissoseet jokaista seinää myöten jo hyvä tovi sitten. Lohkareina hilseilevä porkkana-sementti oli omiaan ottamaan tämän kylmän ruuan ruokavalion ilolla vastaan.) Sitten kun vauva alkaa syödä samaa ruokaa kuin me, tuuppaan hänellekin nenän eteen lämmintä sapuskaa.

Pikkuveli ei ole koskaan ollut mikään maitomies. Imetys lähti meillä hänen kanssaan ihan sivuraiteille, kun tyyppi ei suostunut rinnalle synnärillä. Dude sai jäätäviä raivareita monta kertaa päivässä eikä neuvolan imetysneuvonnastakaan ollut mitään apua. Sekin visiitti päättyi siihen, että poika yskien ja kakoen parkui tietään pois rinnalta ja mielenosoitusmaisesti nukahti käsivarsille kesken kaiken.

Lopulta kaveri suostui ruokailemaan luomusti vain rintakumin kanssa. Eikä siitä päästy missään vaiheessa eroon. Rintakumi oli pelastus, jotta saimme tyypin ylipäätään rinnalle syömään, mutta samalla myös harmistus, sillä maitoa ei lähtenyt tulemaan niin paljon kuin ilman sitä. Eikä pieni mies toisaalta malttanut syödä näinkään kuin hetken kerrallaan. Jotkut vauvat vaan on nirsoja, ei sille mitään voi. Ja lopulta ainoa merkitsevä asia on, että vauva kasvaa ja voi hyvin. Imetyksestä en suostunut ottamaan mitään stressiä. Tiesin, että parhaimmillaan imettäminen onnistuu aivan kuin itsestään (kuten esikoisen kanssa) ja on ihanaa, että mä oon saanut kokea myös sen. Esikoinen nautti imetyksestä kymmenkuiseksi asti ja lopetti sen ihan itse. Siispä tein jo alusta alkaen itseni kanssa diilin, että pikkuveljen kanssa mä puljaan puoli vuotta päivin-öin sen ohkaisen kumihärpäleen kanssa ja sitten se vaan jää pois. Kaveri on kuitenkin kasvanut mainiosti ja saanut äidinmaitoa tälläkin tavalla jo ihan hyvän tovin. Aika aikaansa kutakin. Ja kun saatiin aloittaa kiinteiden maistelut, niin kaveria on kiinnostanut rintaruokailu yhtä paljon kuin vanha markan raha 😉 Tässä yhtenä päivänä huomasin, että maitoa ei oikeastaan enää edes tule. Siispä lisää korvikkeita kehiin! Odotan kyllä innolla aikaa, jossa nämä korviketötteröt jäävät sinne kaupan hyllylle. Pikkumies kulauttaa korviketta miltei litran päivässä. Siinä on melkoinen menoerä, jonka kustannuksilla olisi voinut hypätä jo jonkinmoiselle lomareissulle perheenä. Erityismaininta myös korvikepulautuksille, jotka on mun mielestä asteen ällöttävämpiä kuin ei-korvikepulautukset. Se on oikeasti ihan kunnon setti maitoa, joka döllää kunnolla vatsanesteiltä. Ja nyt sen mukana tulee aina annos myös niitä soseita. Kyllä, vielä puoli vuotiaanakin meillä pulautellaan. Yöks.

Pikkuveli on alusta alkaen ollut mallikas nukkuja. Tai siis tarkoitan tällä, että hän nukkuu niin hyvin kuin vauvat ylipäätään voivat nukkua 😉 Kun pikkuveli oli muutaman viikon ikäinen, pyöritin lapset itsekseni iltatoimille ja lykkäsin siinä vauvan puolilla valoilla hetkeksi omaan sänkyynsä parkkiin. Ja sinne hän olikin sitten nukahtanut ihan itsekseen! Siitä lähtien on pikkuveli nukahtanut ja nukkunut omassa sängyssään. Edelleen hän toki heräilee öisin, joko syömään tai sitten vaan ihmettelemään. Jälkimmäistä enenevissä määrin, sillä onhan se liikkuminen ihan sairaan jännä uusi taito! Tottahan sitä pitää ihmetellä myös öisin. Tyypillisintä on, että hän nykyään syö 1-2 kertaa yössä ja sitten pyörii, hyörii, nousee käsivarsilleen, nauraa (kyllä, itsekseen), juttelee ja eksyy tutista 2-6 kertaa yössä. Mulla on edelleen herkkä korva kaikelle ähinälle ja öhinälle mitä vauvan pedistä kuuluu. Ja siis mä olen muutenkin mitä huonoin nukkuja itse. Mulla pitäis olla täysin äänetöntä, pimeää ja viileää, jotta nukun hyvin. Tohon yhtälöön ei oikeastaan tämmöinen pikkuvauva-vaihe sovi yhtään 😉 Eli vauva saattaa olla ihan unten mailla, mutta minä heilun ylhäällä silti. Uskon, että kun saamme siirrettyä vauvan lastenhuoneeseen, niin rauhotun. Ehkä. Mut eipä tämän ukkelin nukkumisesta voi kyllä valittaa. Katkonaiset unet kuuluu pikkuvauva-aikaan, mut tää ei missään nimessä ole pahimmasta päästä. Lisäksi ääretön bonus ”toisen lapsen syndroomalle” eli sille, että pikkuveli on myös tottunut nukahtamaan ja nukkumaan todella kovassa metelissä.

Mikään lattiapötköttelijä tämä poika ei ole. Kaikista mieluiten pikkuveli on tällä hetkellä sylissä. Tai oikeammin ”istumassa” lantion kohdilla, jotta hän pääsee tarkkailemaan ympäristöään ja tarraamaan kiinni korvakoruihin, hiuksiin, käsipyyhkeisiin ja joulukuusenoksiin. Ja sitten näitä käsiin kiinni jääneitä asioita yritetään tietysti syödä 😉 Kannan häntä valehtelematta leijonan osan päivästä ja sen seurauksena niska-hartia-hauis-akselilla on tätä nykyä aika paljon lihasta. Nää patit on kasvaneet ihan itsestään! Siinä missä isosisko ei sietänyt yhtään kantoreppuilua, voisi tämä mies viettää siinä vaikka koko päivän. Niin ne lapset on vaan erilaisia.

Sibeliusryppy

Pikkuveljellä on kunnon sibeliusryppy kulmien välissä ja hän näin ollen saattaa vaikuttaa paheksuvan kaikkea ja kaikkia. Mutta ei – se on hänen resting face. Koska tyyppi on tämmöinen tuijottelija, niin hyvästelin vaunukopan jo tovi sitten ja asettelin tyypin rattaisiin. En toki vielä pystyyn, vaan sellaiseen rentoon takakenoon 🙂 Siitä on hyvä katsella maisemia. Nykyään päästään jo tekemään useiden tuntien vaunulenkkejä kun poika uinailee pisimmät päikkärinsä luonasajan tienoilla. Jos ollaan ulkoilemassa, niin ei ole tavatonta, että hän nukkuu tuolloin jopa 2-3 tuntia putkeen, varsinkin näin talvi-aikaan. Sisällä hän nukkuu vähän maltillisemman pätkän. Näiden pitkien päikkäreiden ympärillekin mahtuu edelleen kahdet lyhyemmät alle tunnin unet, yhdet aamupäivällä ja yhdet myöhemmin iltapäivällä. Yöunille vauva käy seitsemän ja puoli kahdeksan välillä ja herää seitsemään mennessä aamulla. Autoilusta ei tää tyyppi kyllä edelleenkään pahemmin välitä, joten kaikki reissaamiset autolla on pakko ajoittaa näihin uni-ikkunoihin. Muutoin päästään testaamaan omaa mielenlujuutta, kun vauva parkuu tauotta hoosiannaa takapenkillä herättyään.

Mutta on se iloinen ja hauska veijari! Parhaimmat hörönaurut irtoaa ihan vain tuijottelemalla toisiamme, kutittelemalla kainaloista tai esittämällä, ettei muka huomaa häntä. Jo nyt huomaan, että tämä kaveri on ihan omanlaisensa kujeileva persoona, joka tykkää olla menossa mukana. Ja hänellä on verraton huumorintaju. Hän saattaa tarrata kiinni mun nenästä ja jos esitän, että jään siihen jumiin, on se hänestä aivan mahdottoman hauskaa.

En malta odottaa mistä seikkailuista vielä itsemme löydämme tämän lapsikatraan kanssa. Ihana pikkuveli, kivaa kun tulit meidän elämään messiin ja mukaan seikkailulle!

Hyvää kuutta kuukautta ihana pikkuveli!

pus, Paula

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Meidän lempparit